• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Pääkirjoitus: Kiitos Hannu ja Kari

asko.jpgSuuret saappaat, sen tarinan olen kuullut useammankin kerran. Ja kerta toisensa jälkeen saappaat ovat jollain kummalla tavalla täyttyneet myös omasta toimestani. Yksi ratkaiseva syy tähän on varmasti siinä, että olen tottunut jo pienestä pitäen katsomaan eilisen sijasta huomiseen.

Haluan vielä näin julkisestikin antaa suuren kiitoksen niille miehille, joiden saappaisiin pääsen astumaan. Hannu Levänen ja Kari Vilkko ovat tehneet Rauhanturvaajaksi muuttuneesta Sinibaretista lehden, josta kelpaa olla ylpeä.
Yksi tehtävistäni tulee olemaan Rauhanturvaajan tekeminen tunnetuksi entistä useammalle faitterille ja samalla myös entistä useammalle potentiaaliselle ilmoittajalle. Ajat ovat toki kovat, mutta eivät sentään ylittämättömät.
Yksin en kuitenkaan pärjää, vaan tarvitsen sen toteuttamiseen myös teitä arvoisat veljet ja sisaret. Tarvitsen baretin väristä ja mission vuosimallista riippumatta. Vanha totuus pätee tässäkin eli yhteistyössä on aina enemmän voimaa kuin yhdessä.

Olen viime päivät lueskellut vanhoja Sinibaretteja oppiakseni tuntemaan mahdollisimman hyvin sen, missä nyt mennään. Myönnän yllättyneeni positiivisesti siitä aidosta antaumuksesta, millä lehteä on vuosien saatossa tehty. Mahdolliset puutteet ammattitaidossa on korvattu oikealla asenteella ja lehden talouttakin lienee paikattu tarpeen tullen jopa omasta pussista.
Yksi edeltäjistäni on lappilainen, siis siitä Rauman naapurista kotoisin oleva junamies Kyösti Kuikka, jota voisi kutsua myös raumalaisen barettitoiminnan isäksi. Sallinet Köpi ontuvan vertauksen, mutta sinä olit päätoimittajana parempi kuin minä olisin ikinä veturikuskina.

En malta olla tuomatta julkiseksi tapaa, millä me Kyösti Kuikan kanssa aikanaan toisiimme tutustuimme. Köpi oli paikallisen baarin portsari, minä alaikäinen asiakas. Jossain vaiheessa iltaa yksi pöytäkavereistani kävi pask-hyyssissä heittämässä tupakoinnin ja oksentamisen kieltäneen lappusen pytystä alas ja eikös Köpi tilannutkin koko seurueelle kyydin pahnoille.
Seuraavana lauantaina iskettiin sitten samassa baarissa reilusti kättä päälle, eikä kaunaa kannettu.
Hyvät lukijat, barettiveljet ja -sisaret: Rauhanturvaaja tulee jatkamaan siitä, mihin Sinibaretti lopetti, eli tavoitteena on vastakin antaa jokaiselle jotakin. Tänä vuonna yksi suurista teemoista on lehden 30-vuotisjuhla, jonka puitteissa oman sanansa saa varmasti myös kaksinkertainen Kyproksen veteraani Köpi Kuikka.

PDF Tulosta Sähköposti
 
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60