Hyvät lukijat, kädessänne on jälleen kerran historiallinen Rauhanturvaaja-lehti. Historialliseksi lehden 1/10 tekee painopaikka, raumalainen kirjapaino Painorauma. Teille, arvoisat lukijat, painopaikan muutos näkyy vain pienissä nyansseissa, mutta meille tekijöille se toivottavasti tuo helpotusta päivittäisten rutiinien hoitoon.Kirjapainon vaihtamiseen ei sisälly mitään dramatiikkaa, vaan perimmäinen syy vaihtoon oli tarjouskilpailu eli koko prosessin yhteen sanaan tiivistäen euro.

Länsirannikolta kuuluu siis Erich Maria Remarquen legendaarisen ”In Westen nichts Neues” -kirjan nimeä vapaasti mukaillen jotain muutakin uutta kuin vain Rauman Lukon menestys.

Löysä aasinsilta raumalaisten ylpeyteen nosti allekirjoittaneen mieleen rauhanturvatehtävissä mahdollisesti palvelleet suomalaiset SM-sarja- tai SM-liigatason jääkiekkoilijat. Itselleni kumpusi muistin rajallisista kätköistä kiekkopuolelta nimenä ylös ainoastaan Mika Saarinen, joka keräsi kaudella 1983–84 tililleen 24 liigaottelua HPK:n paidassa. Poikien maaotteluita tällä hetkellä Unkarin Papassa työskentelevällä Saarisella on neljä enemmän eli 28.

Toimitus ottaa kiitollisuudella vastaan tiedot kaikista 54 vuoden aikana maailmalla palvelleista suomalaisista huippu-urheilijoista. Jutunaiheena barettipäiset urheilusankarit on houkutteleva.

Yksi mielenkiintoisimmista rauhanturvaamista sivuavista alkuvuoden uutisista tuli Afganistanista, missä naapurimaa Ruotsin tuleva kuningatar, prinsessa Victoria kävi tapaamassa ruotsalaisia ja siinä sivussa suomalaisiakin rauhanturvaajia.
Mielenkiintoiseksi vierailun tekee Afganistanin turvallisuustilanne. Mitä ilmeisimmin prinsessa halusi omalla esimerkillään korostaa sen työn tärkeyttä, mitä rauhanturvaajat baretin väristä riippumatta eri puolilla maailmaa tekevät.

Muistan omalta barettiuraltani prinsessa Victorian vierailun Kosovoon. Sain tuolloin ottaa osaa kuninkaallisen matkaohjelman järjestelyihin virkani eli keskisen monikansallisen prikaatin tiedotusupseerin ominaisuudessa. Pääsin jopa puhumaan Victorian kanssa kahden kesken ruotsia. Jos se olisi ollut minusta kiinni, niin jatkaisimme keskusteluamme varmasti vieläkin. Ikävä kyllä prinsessaa kuin hai laivaa seurannut Ruotsin hovin legendaarinen lehdistöpäällikkö Elisabeth Tarras-Wahlberg rohkeni olla asiasta eri mieltä.

Leikki leikkinä. Jokaisella meillä on haaveemme, mutta haaveillakin on toki rajansa.
Edeltäjäni Kosovossa olivat päässeet tapaamaan myös Englannin prinsessa Annen. Itselleni tuota kunniaa ei suotu, mutta sain sentään nauttia poviprinsessa Jordanin seurasta. Uskokaa tai älkää, mutta Jordan innostui jossain vaiheessa vilauttamaan toimistossamme jopa tunnetusti lattean kotimaansa kahta korkeinta tai ainakin komeinta kukkulaa. Eli viis Annesta.
Mutta olihan meilläkin Kosovossa kyykkyviulisti Linda tanssityttöineen.

Vuosi 2009 oli liiton toiminnassa yksi menestyksellisimmistä kautta aikojen. Toimintakertomus ja tilinpäätös tarkistetaan kevään liittokokouksessa toukokuussa Kankaanpäässä. Siellä myös julkaistaan liittomme historiikki nimellä ”Suomen Rauhanturvaajaliitto 1968–2008”. Toivon, että yhdistykset noudattavat saamiaan ohjeita ja ilmoittavat kootusti tilaamiensa kirjojen määrän liiton tiedotuspäällikkö Kimmo Wirénille määräaikaan mennessä. Tilaus- ja maksumenettelyt ovat samat kuin aikanaan Nobel-ristin kanssa.

Huomatkaa, että kirjaa painetaan vain ennakkotilausten edellyttämä määrä. Teoksesta ei tule kestomyyntiartikkelia, mutta sen sijaan sitä voi myydä myös liittoon kuulumattomille henkilöille yhdistysten kautta. Mielestäni yhdistykset voisivat tilata myös itselleen muutamia reservikappaleita mattimyöhäisiä varten. 

Liiton toimintasuunnitelmassa tälle vuodelle todetaan, että toiminnan painopiste on nykyisten toimintojen kehittämisessä. Yksi osa-alue, jota painotetaan, on jälleen kerran sekä sisäinen että ulkoinen tiedottaminen.

Ulkoisen tiedottamisen puutteesta hyvä esimerkki on liiton vertaistuen käytössä oleva päivystävä puhelin, johon on koulutettu melkoinen määrä henkilöstöä pitämään järjestelyjä yllä. Tieto puhelimesta ei ole levinnyt halutulla tavalla. Tätä myös sotiemme veteraaneja avustavaa palvelua on ryhdyttävä markkinoimaan mm. paikallistason ja maanpuolustusjärjestöjen lehdissä.

Alkanut vuosi käynnisti myös liiton oman jäsenrekisterin toiminnan. Samalla päättyi liiton kannatusjäsenyys Reserviläisliitossa (RES). Palvelut, jotka aikaisemmin saatiin RES:n kautta pysyvät kuitenkin samoina. Liitto liittyi 1.1.2010 Reserviläisurheiluliiton (RESUL) jäseneksi, joten mahdollisuus osallistua sen tapahtumiin säilyy ennallaan. Liitto myös otti vakuutusyhtiö Pohjolasta oman vastuuvakuutuksen, joten tämäkin asia on kunnossa.

Liiton omien ulkoilutapahtumien tarjonta on jälleen runsasta. Kesäpäivistä ei vielä liittokokouksessa ollut tietoa, mutta Kymenlaakson sinibaretit ovat ilmoittaneet järjestävänsä liiton kesäpäivät Salpavaelluksen merkeissä Miehikkälän maastossa. Tulossa on hieno historiallinen viikonloppu koko perheelle. Tietysti olemme mukana järjestämässä myös veteraanikävelytapahtumaa, joka sekin on tarkoitettu koko perheelle.

Kansainvälisellä sektorilla tapahtuu tänä vuonna hieman normaalia enemmän. Suomella on puheenjohtajuus vuosina 2010–11 Pohjoismaisessa komiteassa (BNBB), jonka vuosikokous pidetään Säkylässä 27.–29.8. samaan aikaan Falling Plates -ampumatapahtuman kanssa.

Udria- ja ERNA- kilpailuihin osallistutaan sekä tuomaritoiminnan osalta että lähettämällä liiton oma joukkue ERNA- kilpailuun. Lisäksi osallistutaan myös perinteellisesti Nijmegen marssiin Hollannissa.

Moni turvallisuuspoliittinen kirjoitus alkaa tänä päivänä toteamuksella miten kylmän sodan päättyminen, globalisaation voimistuminen ja vuoden 2001 terrori-iskut ovat peruuttamattomasti muuttaneet turvallisuusympäristöämme. Huomio kiinnittyykin nykyään yhä enemmän sotaa alempiasteisiin yhteiskunnallisiin kriisi- ja häiriötilanteisiin sekä kauempana maailmalla sijaitseviin kriisipesäkkeisiin. Puolustusvoimien – ja maamme puolustajien – tehtäväkentässä tämä on merkinnyt kansainvälisen kriisinhallinnan ja muiden viranomaisten tukemisen vahvempaa korostamista.

Viimeistään Afganistan on osoittanut meille suomalaisille länsimaissa tapahtuneen sodan kuvan muutoksen. ”Vanhat” uhkakuvat ovat pitkälti väistyneet ”uusien” uhkien tieltä. Länsimaisten uhkakuvien keskiössä ovat tänä päivänä terrorismi, heikot valtiot sekä joukkotuhoaseiden hallitsematon leviäminen, joihin kansainvälisellä kriisinhallinnalla pyritään vastaamaan. Useimmissa länsimaissa asevoimia kehitetään tänä päivänä ammattimaisemmiksi, pienemmiksi ja tehokkaammiksi – kriisinhallintatehtävien takia. Myös Nato perustelee olemassaoloaan kriisinhallintatehtävillä.

Vaikka perinteiset sotilaalliset uhkakuvat ohjaavat edelleen vahvasti turvallisuuspolitiikkaamme, seuraa Suomi länsimaista kehityssuuntaa. Haluamme olla osana länsimaista rintamaa ja toimia yhteisvastuullisesti uusien uhkien torjunnassa. Trendi on se, että Suomen turvallisuus ja sen vahvistaminen sekä Suomen puolustuksen uskottavuus kiinnitetään yhä vahvemmin kansainväliseen kriisinhallintaan. Kansainvälisiin kriiseihin puuttuminen ja uusiin turvallisuusuhkiin vastaaminen edellyt-tävätkin uusimman turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan kansainvälisen yhteistyön syventämistä. Tämä merkinnee sekä siviili- että sotilaallisen kriisinhallinnan vahvistamista lähivuo-sina. Samalla kriisinhallintatehtävien todetaan muuttuvan vaativammiksi ja vaarallisemmiksi sekä kalliimmiksi.

Suomalaisia kriisinhallitsijoita tarvitaan siis maailmalla jatkossakin, jopa kasvavissa määrin. Kehi-tyssuunnasta on syytä nostaa kaksi tärkeää näkökulmaa esille. Ensinnäkin, Suomessa on viime vuo-sina ollut vaikeuksia saada riittävästi henkilöstöä, erityisesti puolustusvoimien kantahenkilökuntaa, hakeutumaan sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Henkilöstön riittävyys muodostaa nykyoloissa haasteen suomalaiselle kriisinhallinnalle, puhumattakaan tilanteesta, jossa kriisinhallintatehtävät lisääntyisivät tai muuttuisivat vaarallisemmiksi. Huomioitavaa on, että kriisinhallintatoimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen, poikkeuksena useaan muuhun länsimaahan. Tilannetta pyritään paran-tamaan palkan- ja päivärahojen korotuksilla, mutta se ei yksin suomalaiselle sotilaalle riitä.

Toiseksi, sotilaallinen toiminta on politiikan alaista. On tärkeää kuulla avoimesti ja rehellisesti perustelut – miksi lähetämme suomalaisia sotilaita esimerkiksi Afganistaniin tai Tsadiin? Poliittisen johdon on kyettävä selkeästi perustelemaan ulkomaille lähetettäville joukoillemme kyseisten tehtävien tarkoituksenmukaisuus sekä merkitys Suomen turvallisuudelle. Osallistumisten kaikkia perusteluita pitää pystyä käsittelemään avoimesti – ainakin, jos kriisinhallinnan halutaan pysyvän kansanvaltaisena. Samalla kyetään rehellisemmin arvioimaan vaihtoehtoja kriisinhallintaan osallistumiselle ja sen eri muodoille.

Käytännön haasteista huolimatta kansainvälisestä toiminnasta on muodostumassa yhä luonnollisempi osa suomalaisen sotilaan identiteettiä.



Kirjoittaja on Sotatieteiden tohtori ja Strategian opettaja Maanpuolustuskorkeakoulussa

Kansanedustaja Pekka Haavisto on taustaltaan siviilipalvelusmies eli sivari. Hän sanoo olevansa edelleen erittäin kiitollinen siitä kokemuksesta, jonka sai sivariaikanaan Tampereen keskussairaalan lastenpsykiatrian osastolla. Kansanedustajana Haavisto istuu muun muassa eduskunnan puolustusvaliokunnassa ja kokee tehtävänsä paitsi tärkeäksi myös mielenkiintoiseksi.

Muista sivareista Pekka Haaviston erottaa se, että puolustusvoimain komentaja Juhani Kaskeala myönsi hänelle Sotilasansiomitalin. ”Saatan olla valtakunnan ainoa sivari, jolle mitali on myönnetty. Se tuli duunista kriisialueilla YK:n puitteissa”.


PEKKA HAAVISTOSTA TULI RAUHAN LÄHETTILÄS

Martti Ahtisaarella on kiistaton asema nykypäivän tunnetuimpana suomalaisena rauhantekijänä, mutta omat vahvat ansionsa on myös kansanedustaja Pekka Haavistolla. Haavistolla sanotaan olevan Afrikan kriisialueilla jopa paremmat kontaktit kuin esimerkiksi YK:n organisaatiolla.
Rauhanturvaajan toimittajan työpaikallaan eduskuntatalossa vastaanottava Haavisto myöntää, että väitteessä on myös todenperää.
– Olen kieltämättä saanut luotua Sudanin, Somalian ja Tshadin kaltaisiin maihin erittäin toimivan suhdeverkoston, joka on ollut helppo yhdistää verkostoihin YK:n, EU:n ja Yhdysvaltain kanssa hän sanoo vaatimattomaan tyyliinsä.

Rauhan freelancer

Pekka Haavisto, 51, kutsuu itseään ”rauhan freelanceriksi”. Viime vuoden alusta Haavistolla on toki ollut näkyvämpikin rooli, kun ulkoministeri Alexander Stubb pyysi häntä erikoisedustajakseen niin sanotun Afrikan sarven alueelle. 
Vuosina 1995–99 ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä toimineesta Haavistosta tuli kansainvälisen tason rauhantoimija käytännössä vuonna 1999, kun hän huomasi oman poliittisen uransa olevan katkolla.
– Rupesin siinä vaiheessa katselemaan ympärilleni ja ajattelin vakavissani jopa palata toimittajaksi. Siinä vaiheessa sain puhelinsoiton YK:n ympäristöohjelman UNEP:in johtajalta Klaus Toepferilta. Hän halusi kokoon porukan, jolla on samaan aikaan sekä poliittista kokemusta että Balkan-tietoutta.
– Minun tehtäväkseni tuli koota 60-henkinen tiedemiesjoukko tutkimaan sodan ympäristövaikutuksia Balkanille. Oma roolini oli lähinnä se, että saan orkesterin soittamaan samaan tahtiin eli poliittisen puolen kasaaminen. Tehtävä ei ollut helppo, sillä epäluuloja oli paljon.

Viini korvasi veden

Pekka Haavisto sanoo saaneensa Balkanilla todellisen käytännön pikakurssin myös siihen, miten kansainvälinen rauhanturvaorganisaatio toimii.
– Olin paljon tekemisissä suomalaistenkin kanssa, mutta lähimmät yhteistyökumppanit olivat kuitenkin italialaisia ja saksalaisia. Asuin italialaisten parakissa. Kylmät suihkut korvasi se, että aterioilla oli tarjolla viiniä.
– Kuljimme kentällä turvallisuussyistä pääasiassa rauhanturvaajien kanssa. Tutkijoita oli kieltämättä välillä vaikea pitää aisoissa, mutta loppujen lopuksi kaikki meni kuitenkin hyvin.
Balkan vei Haaviston ajasta lopulta kaksi vuotta, sen jälkeen tulivat YK:n puitteissa muun muassa Afganistan, Palestiina ja Irak. Vuosina 2005–07 hän teki töitä EU:lle Sudanissa.
– Tulin Sudaniin tekemään ympäristöselvitystä, mutta käytännössä seurasin myös rauhanneuvotteluprosessin etenemistä.

Toinen jalka jäi

Eduskuntaan Pekka Haavisto palasi vuonna 2007 vihreiden listalta, mutta kuten mies itse asian ilmaisee ”jäi toinen jalka edelleen rauhanprojekteihin”.
– Heti ensimmäisenä kansanedustajakesänä YK:sta soitettiin ja kysyttiin, voisinko vielä tulla Darfuriin. Senkin jälkeen olen koko ajan tehnyt pieniä keikkoja.
Afrikassa toteutettavia rauhanturvaoperaatioita Haavisto kuvaa yleisesti vaikeiksi.
– Olen huomannut, että rauhanturvaoperaatio tekee enemmän rauhantyötä kuin kansainväliset rauhanneuvottelut. Rauhanturvaajat nimittäin myös rakentavat ja ruokkivat. Niihin nähden kansainvälinen yhteisö on monesti jälkijunassa, mitä tulee keskusteluyhteyden saamiseen paikallisen väestön kanssa.
– Ikävä sanoa, mutta esimerkiksi Somalian tilannetta yritetään ratkaista kauko-ohjauksella.

Myrkyt meressä ongelma

Haaviston mukaan on tärkeä tietää, mikä jalka edellä rauhaa lähdetään turvaamaan.
– Kunhan mennään oikealla asialla eteenpäin, voidaan päästä kontaktiin kaikkien osapuolen kanssa ja saada sitä kautta hyväksyntä. Esimerkiksi miinanraivaus on yksi kaikkia koskeva toimenpide. Ja esimerkiksi Somaliassa kansainvälinen yhteisö voisi lähteä liikkeelle mereen dumpattujen myrkkyjen ympäristövaikutuksen eliminoimisella. Se on siellä todellinen ongelma.
Pekka Haavisto kertoo keskustelleensa Somaliassa eri ryhmittymien kanssa useaan otteeseen mahdollisuudesta aloittaa laajempi kansainvälinen rauhanturvaoperaatio maassa. Tärkeintä olisi osoittaa kaikille, että rauhanturvaajat toimivat puolueettomasti.
– Minusta olisi mielettömän suuri vahvuus, jos siellä olisi myös eurooppalaisia.

Suomalaiset mukaan?

Haavisto ei sulje pois sellaistakaan mahdollisuutta, että Somalia voisi olla jossain vaiheessa sopiva paikka myös suomalaiselle rauhanturvaosaamiselle.
– Olin Darfurin operaation vahvistamisvaiheessa sitä mieltä, että Suomenkin olisi pitänyt tarjota sinne joukkoja. En ole ollenkaan varma siitä, että Sudan olisi lähtenyt vastustamaan Suomen tuloa mukaan operaatioon.