• Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
  • Rauhanturvaajaliiton jäsenlehti
Rauhanturvaaja 5/09
Lehti on liiton kuva

Lue lisää...Onneksi olkoon sinulle, joka tarjoat sivuiltasi tilaa tällekin sepustukselle. Onneksi olkoon Rauhanturvaaja-lehti (o.s. Sinibaretti). Onnea siitäkin huolimatta, että kolmekymppinen katsotaan ihmisiässä mitaten jo keski-ikäiseksi eli teinien silmissä synonyymiksi vanhemmille, vanhuksille ja melkein vainajille.
30-vuotias Sinibaretti on kuitenkin kaikkea muuta kuin seniili vanhus vainajuuden kolkuttelusta puhumattakaan. Kiitos edeltäjieni tekemien uhrausten ja määrätietoisesti eteenpäin katsoneen työn, on suomalaisilla rauhanturvaajilla äänenkannattaja, josta on lupa olla myös aidosti ylpeä.

Rauhanturvaaja-lehti on ennen kaikkea Rauhanturvaajaliiton kuva. Lehden sivuilla seurataan suomalaisten rauhanturvaajien maailmaa vieläkin pidemmällä aikajanalla, mitä liitolla on ikävuosia. Lehden aatteellinen historia ulottuu aina vuoteen 1956, jolloin ensimmäiset suomalaiset ”vaitterit” saivat santaa suuhunsa ja väriä nahkaansa maailmanrauhaa turvatessaan.
Lehden toistaiseksi vielä lyhytaikaisimpana päätoimittajana voin kokemuksesta sanoa, että koko 53 vuoden aikana rakentuneen lukijakunnan tyytyväisenä pitäminen on haasteellinen tehtävä. Mutta mitä olisikaan maailma ilman haasteita? Vastaus kuuluu, että se olisi tavallisen tylsä ja virikkeetön paikka.

Lupaan tehdä parhaani, että niin yhtälailla vuosimallin 1956 tyylikkäästi kauhtuneita YK:n sinisiä baretteja kuin vuonna 2009 saatuja safarikuvioisia hellelakkeja kantavat rauhanturvaajat olisivat tyytyväisiä oman lehtensä antiin, samoin kuin tietysti kaikki sille välille mahtuvatkin. Eli sannasta mennään saareen ja sieltä edelleen Balkanin kautta talebanien maille. Joku toinen voisi ilmaista asian niinkin, että suomalaisten matka on johtanut takavuosien tuliliemihelvetistä ihan oikeaan tulihelvettiin.
Tiivistettynä pyrin tukijoukkojeni kanssa tekemään sellaista Rauhanturvaajaa, joka on yhtä aikaa sekä perinteitä kunnioittava, monipuolinen että nuorekas. Sitäkään ei ole unohdettu, että lehden pitää pyrkiä näkemään myös tulevaisuuteen. Tästä syystä mukana on säännöllisesti Pekka Visurin kaltaisia asiantuntijakirjoittajia ja Gustav Hägglundin tyyppisiä asiantuntijahaastateltavia.

Rauhanturvaajan ulkoasua on pyritty uudistamaan kuluvan vuoden aikana pienin askelin tavalla, jonka ei pitäisi loukata kenenkään silmää sielusta puhumattakaan. Vanhemmat lukijat ovat oikeassa siinä, että sinistä väriä on vähennetty, mutta kokonaan siitä ei ole luovuttu, eikä tulla luopumaankaan.

Tulevan vuoden uusi asia on painopaikka, joka siirtyy Tampereelta Raumalle. Muutokseen ryhdyttiin ensisijaisesti rahan ajamana eli Painorauman tekemä tarjous oli liitolle edullisempi kuin ansiokkaasti ja ongelmitta oman osuutensa yhteistyöstä hoitaneen PunaMustan. Toinen syy on sitten lähempänä päivänkäytäntöä eli uusi paino sijaitsee uuden päätoimittajan ”takapihalla” ja näin ollen myös viimehetken korjausten tekeminen on helpommin toteutettavissa.
PDF Tulosta Sähköposti
 
Sotilasarvoista piittaamatta

Lue lisää...Rauhanturvaajaliitto on itsenäinen, vuonna 1968 perustettu maanpuolustus- ja veteraanijärjestö, jolla on 30 jäsenyhdistystä ja niissä 6700 henkilöjäsentä. Jäsenistössä on naisia ja miehiä niin reservistä kuin aktiivipalveluksestakin kattaen kaikki Suomessa käytetyt sotilasarvot, joita ei kuitenkaan toiminnassa käytetä. Yhteinen nimittäjä on palvelus sotilastarkkailijana tai suomalaisessa sotilaallisessa rauhanturva- tai kriisinhallintajoukossa. Ikäjakauma on kaksikymppisistä yli kahdeksankymppisiin. Mukana on vielä muutama kunniakansalainen, sotiemme veteraani. Suuri ikäjakauma on liiton toiminnalle rikkaus, mutta samalla myös haaste.

Liiton tavoite on tarjota jokaiselle jäsenelle jotakin. Tämä tehtävä ei ole helppo, mutta onneksi meillä on liiton oma äänenkannattaja, Rauhanturvaaja-lehti. Lehden avulla pystytään tuo tavoite toteuttamaan. Jokin aika sitten suoritettu lukijatutkimus osoitti, että lehteen ollaankin oltu hyvin tyytyväisiä. Lehteä luetaan laajasti myös jäsenistön ulkopuolella. Näiltäkin lukijoilta saadut kommentit ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. Verkkolehtikin on jo perustettu ja sitä kehitetään voimakkaasti.

Lehti perustettiin monien vaiheiden jälkeen jäsenistön aloitteesta vuonna 1979. Aluksi lehti ilmestyi kaksi kertaa vuodessa, mutta jo seuraavana vuonna julkaistiin neljä numeroa. Näin jatkettiin pitkään. Painosmäärä kasvoi tasaisesti, ollen 2500 kappaletta vuonna 1989 ja 1990 -luvun alussa ylitettiin 3000 kappaleen painosmäärä.

Uusi vuosikymmen toi tullessaan myös haasteita. Suomi oli tuolloin vielä todellinen rauhanturvaamisen suurvalta. Olimme mukana joukkoyksiköllä Golanin kukkuloilla Israelin ja Syyrian aselepolinjalla, Namibiassa ja Libanonissa. Lähdimme myös turvaamaan rauhaa Balkanille. Lehti ei pysynyt kovin hyvin mukana tapahtumien kerronnassa. Uutisiksi tarkoitetut jutut olivat usein jo vanhoja lehden ilmestyessä. Liiton silloinen puheenjohtaja, Vesa Yrjölä ja päätoimittaja Hannu Levänen päättivät vuonna 1997 julkaista lehteä kuusi kertaa vuodessa.

Lehti täytti tänä vuonna 30 vuotta. Tapahtumaa vietettiin ja vietetään vuoden loppuun asti työn merkeissä. Tänään lehti on arvostettu maanpuolustusjulkaisu, joka on juuri saanut uuden nimen, ulkoasun ja päätoimittajan. Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa keskimäärin 56-sivuisena. Painos on yli 7000 kappaletta. Lamasta huolimatta lehti voi olosuhteisiin katsoen hyvin.

Suomen Rauhanturvaajaliiton puolesta kiitän kaikkia lehden tekoon kuluneina vuosikymmeninä vaikuttaneita henkilöitä hyvin tehdystä työstä yhteisen hyvän aikaan saamiseksi. Kiitän myös lehden tukijoita ja vierailevia kirjoittajia, jotka ovat korvauksetta tukeneet lehden kehittämistä. Toivon hyvän yhteistyön jatkuvan tulevina vuosinakin.

PDF Tulosta Sähköposti
 
Mitä kriisinhallinta on suomalaisille?

Lue lisää...Kesällä Suomen valtiojohto ei nähnyt keskustelua sodasta ja kriisinhallinnasta relevanttina. Kesäinen keskustelu oli todellakin vähemmän tärkeätä kuin ne keskustelut, joita pitää käydä sekä julkisesti että suljettujen ovien takana, kun Suomen rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatoiminnan tulevaisuutta hahmotellaan. Näissä keskusteluissa pitää valtionjohdon, ministeriöiden ja kansalaisten saavuttaa ymmärrys eri vastauksista ja niiden vaikutuksista neljään kysymysryppääseen. Rajoitettujen resurssien aikakaudella vastaukset ohjaavat tienhaaroissa päätöksiin, jotka tukevat laajempaa ulko- ja turvallisuuspoliittista strategiaa.

 

Ensin on selvitettävä perimmäiset syyt toimintaan, miksi teemme kriisinhallintaa? Kylmän sodan aikana Suomi oli erittäin aktiivinen rauhanturvatoiminnassa, koska haluttiin mm. tukea sekä YK:n toimintaa että alleviivata ulkopoliittista puolueettomuutta. Nykyisin syitä osallistumiselle on tusinoittain, uusina mm. ihmisoikeuksien puolustaminen, solidaarisuus muiden valtioiden kanssa, ja terrorismin vastainen kamppailu. Todellisuudessa osallistumispäätös perustuu syyryppääseen, mutta perustavanlaatuiset syyt osallistumiselle voidaan kuitenkin linjata.

 

Jos pyrimme toisten auttamiseen, tai Euroopan Unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tukemiseen, tai YK:n vahvistamiseen, on esimerkiksi tappionsietokyky erilainen. Toiminnan tavoite voi myös olla riskienhallinta, jossa tarkoitus on potentiaalisten riskien vähentäminen. Esimerkiksi, riskienhallintanäkökulmasta sotilaiden lähettäminen Afganistaniin epäsuorasti vähentämään todennäköisyyttä, että Pakistanin ydinaseet joutuvat terroristien käsiin, olisi looginen syy osallistumiselle. Voi tosin olla, että asian selittäminen suurimmalle osalle suomalaisista olisi vähintäänkin haasteellista.

 

Toiseksi pitää selventää, minkä tyyppiseen toimintaan keskitymme? Kokonaisvaltaista kriisinhallinnan konseptia on kehitetty viimeisen kahdenkymmenen vuoden rauhanturva- ja kriisinhallintakokemuksista. Historian painolasti on kuitenkin nähtävissä monessa paikassa, kun sotilaiden määrä usein nähdään tärkeimpänä osallistumisen mittarina. Elokuussa 2009 Suomesta osallistui sotilaallisiin tehtäviin 719 ja siviilitehtäviin 127 henkilöä.

 

Rajoitetut resurssit huomioon ottaen pitää arvioida mikä on optimaalisin osallistumisen tasapaino sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan välillä. Vastaus riippuu pitkälti siitä, miksi teemme kriisinhallintaa. Jos kansallisen puolustuskyvyn ja sotilaallisen yhteistoimintakyvyn vahvistaminen ovat osallistumisen syitä, pitäisi keskittyä sotilaalliseen kriisinhallintaan. Jos EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistaminen ja ihmisoikeuksien puolustaminen ovat painavia osallistumisen syitä, ehkä siviilikriisinhallintaan kuuluvaan poliisien koulutukseen pitäisi panostaa enemmän.

 

Kolmanneksi pitää selvittää keskitetyn tai hajautetun osallistumisen hyödyt ja vaikutukset. Pitäisikö osallistuminen keskittää pariin operaatioon, tai olla mukana pienosastoilla jopa parissa tusinassa? Vastaukset riippuvat taas siitä, miksi teemme kriisinhallintaa ja minkä tyyppiseen toimintaan keskitymme.

 

Neljäs kysymysrypäs pyrkii selventämään sitä, haluammeko panostaa enemmän EU-, Nato-, tai YK-johtoisiin operaatioihin ja miten paljon tuemme toisia organisaatioita, kuten Afrikan Unionia? Kirjoittaessa reilu 70 prosenttia Suomen noin 850 kriisinhallitsijasta palvelee Nato:n johtamissa KFOR- ja ISAF -joukoissa. Tosiasia kertoo jotain suomalaisesta profiloitumisesta rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan saralla. Riippuen vastauksista aiempiin kysymysryppäisiin, on aiheellista miettiä pitääkö suhteita muuttaa.

 

Laaja keskustelu Afganistanin operaatiosta antaa viitteitä siitä, että kansalaiset jatkossakin tukevat kriisinhallintaa. Suomessa on aika käydä syvällisempi keskustelu siitä, mitä me haluamme kriisinhallinnan tarkoittavan ja mihin me olemme valmiita panostamaan. Olisi traagista menettää vahva tuki toiminnalle, jossa suomalaiset oikeasti ovat hyviä.
PDF Tulosta Sähköposti
 
Rauhanturvaamisen laatu presidentti Halosen mieleen

Tasavallan presidentti Tarja Halonen sanoo Rauhanturvaaja-lehden juhlanumeroon antamassaan haastattelussa ymmärtävänsä hyvin sen, että Suomea kutsutaan yleisesti rauhanturvaamisen pieneksi suurvallaksi. Toinen syy tähän on hänen mukaansa jo vuonna 1956 Suezilta alkanut aktiivisuus, toinen puolestaan suomalaisen rauhanturvaamisen laatu ja korkea ammattitaito.
Lue lisää...
– Laatu on asia, mihin olen itsekin erityisesti mieltynyt. Esimerkiksi siviili- ja sotilaspuolen yhdistämisessä eli cimic-toiminnassa me olemme pystyneet näyttämään esimerkkiä isommillekin maille. Kysymys ei ole työpaikkojen viemisestä paikallisilta, jos huolehdimme esimerkiksi miinojen raivaamisesta tai syrjäseutujen ihmisten lääkintähuollosta. Määrän suhteen emme voi enää olla niin kovin leuhkoja, mutta laadun suhteemme voimme sitä olla, presidentti tiivistää.

Kustannuskehitystä on voitava hillitä

Tasavallan presidentti Tarja Halo-nen ottaa Rauhanturvaaja-lehden edustajat vastaan kauniina kesä-päivänä kesävirka-asunnollaan Naantalin Kultarannassa. Päivä on kiireinen – rauhanturvaajien jälkeen viralliselle vierailulle ovat tulossa vielä muun muassa Kyproksen arkkipiispa Krysostomos ja tuolloin vielä Puolustusvoimain komentajana toiminut amiraali Juhani Kaskeala. Kiireestään huolimatta presidentti on valmistautunut haastatteluun erinomaisen hyvin, kysymys on selvästi asioista, jotka kiinnostavat tasavallan ykköshenkilöä laajemminkin.
Presidentti harmittelee sitä, että Suomi on joutunut viime aikoina tinkimään periaatteesta, jonka mukaan meillä olisi samaan aikaan maailmalla tuhatkunta rauhanturvaajaa. Nykyisin luku on pudonnut alle kahdeksansadan, mihin on hänen mukaansa olemassa selkeä selitys.
– Puhuimme viimeksi puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä siitä, että hintataso on noussut, eikä se johdu pelkästään hintojen yleisestä noususta. Merkittävin syy nousuun on siinä, että näkypäivän aseelliset konfliktit ovat pääasiassa valtioiden sisäisiä ja siinä mielessä huomattavasti vaikeampia kuin valtioiden väliset konfliktit. Sisäisen kriisin säännöt eivät välttämättä perustu kansainvälisiin sopimuksiin, ne ovat arvaamattomia ja enemmän turvatoimenpiteitä vaativia ja samalla myös kalliimpia ratkaista, presidentti vertaa.
– Meidän pitää edelleenkin osallistua tämänkin kaltaisten kriisien ratkaisemiseen, mutta samalla voimme miettiä yhdessä YK:n ja EU:n kanssa, millä toimenpiteillä kustannuskehitystä voidaan leikata, hän jatkaa.
Presidentti Halonen nostaa esiin tilaston, jonka mukaan yhden suomalaisen rauhanturvaajan pitäminen Kosovossa maksaa 89 000 euroa vuodessa, kun vastaava kustannus Afganistanissa on 150 000 ja Tshadissa peräti 221 000 euroa.
– Ratkaiseva kysymys on, kuinka saada vastakin paras mahdollinen hyöty maailman kriisipesäkkeisiin lähettämistämme hyvistä miehistä ja naisista, presidentti tiivistää.

Kokonaisvastuun pitää näkyä päätöksenteossa


Presidentti Martti Ahtisaaren esiin nostamaan ajatukseen siitä, että kehitysyhteistyöhön suunnattuja varoja voisi jatkossa ohjata entistä enemmän rauhanturvaamisen suuntaan Halonen suhtautuu skeptisesti.
– Tätä yhteistyötä tehdään jo nyt. Meidän kehitysyhteistyövarojemme kasvu on ollut viime aikoina hyvin pientä, keskimääräistä EU-tasoa. Olemme kuitenkin sitoutuneet muiden EU-maiden kanssa tiettyyn kehitykseen sillä tavalla, joka virallisesti lasketaan kehitysyhteistyöhön. Siitä on pidettävä kiinni, vaikka ajat ovatkin taloudellisesti huonot.
– Sekä kehitysyhteistyöhön että kriisinhallintaan pitää vastakin löytyä kohtuulliset resurssit. Kokonaisvastuun kansainvälisestä kehityksestä pitää näkyä myöskin meidän budjetissamme.
– Kansainvälisten kriisien ratkaisemiseen osallistumisessa on kysymys globaalista vastuusta, johon kuuluvat myös ympäristö ja ihmisoikeudet. YK:n rauhanturvaoperaatioissa on jo nyt kasvava määrä kehitysmaiden omia ihmisiä, mutta tietotaidon jakamien ja jatkamisen vuoksi on ensiarvoisen tärkeä, että myös rikkaat länsimaat ovat mukana.

Baretin väri ei ole ratkaiseva tekijä

Halonen muistuttaa, että kriisinhallintatehtäviin osallistuminen on huomioitu myös turvallisuuspoliittisessa selonteossa. Hänen mukaansa ratkaiseva tekijä ei saa olla se, minkä värinen baretti suomalaisilla rauhanturvaajilla missäkin operaatiossa on.
– Aikanaan, kun lainsäädäntöä muutettiin, olin hyvin voimakkaasti sitä mieltä, että kansainvälisillä operaatioilla pitäisi olla YK:n valtuutus ennen kuin sinne lähdetään, mutta sillä ei ole enää niinkään suurta merkitystä. Itse asiassa YK:ssa itsessäänkin on asetuttu sille kannalle, että vain osa näistä operaatioista on sellaisia, joissa tarvitaan YK:n siunaus. Sen takia EU:n, Etyjin ja muiden alueellisten organisaatioiden rooli on kasvava.
– Kokonaisuutta ajatellen on tietysti tärkeää löytää sellaiset toimenpiteet, joilla kriisit pystyttäisiin ehkäisemään jo ennen kuin varsinainen konflikti tapahtuu. Aseelliset kriisit nimittäin puhkeavat aika harvoin yllättäen. Sanonta kuuluu, että verilöyly ei synny yhdessä yössä, hän muistuttaa.
Presidentti Halonen sanoo näkevänsä niin Afganistanin lähialueineen kuin Afrikankin sellaisina alueina, missä kansainvälisiä rauhanturvaajia tullaan tarvitsemaan vastakin.
– Afrikassa potentiaalinen paikka osallistua on EU:n Atalanta-operaatio. Itse olen kiinnostunut tämän kaltaisesta toiminnasta, sillä se antaisi meille mahdollisuuden ensimmäistä kertaa myös merivoimien lähettämiseen paikalle. Missään nimessä en pitäisi kovinkaan todennäköisenä sitä, että Suomi lähtisi enää yksinään mihinkään.

”Veteraanien” mukana tulee hiljaista tietoa

Ensimmäisen kerran suomalaisten rauhanturvaajien toimintaan jo 1970-luvulla Gazassa silloisen pääministerin Kalevi Sorsan poliittisen sihteerin ominaisuudessa tutustunut Tarja Halonen kertoo olevansa asevelvollisuusarmeijan kannattaja ja ymmärtävänsä siinä mielessä myös reserviläisten ison panoksen rauhanturvatehtävissä.
– Siviilipuolen ammattitaidon ja toisaalta operaatioista hankitun kokemuksen siirtäminen uusiin kriisinhallintatehtäviin on arvokas asia, josta ei keskustella vieläkään riittävästi. Erikoiskoulutetuilla nuorilla sotilailla on hyvä tekninen osaaminen, mutta vanhat tuovat mukanaan hiljaista tietoa. Minä toivon rauhanturvaamisen suosion pysyvän vastakin sellaisena, että saisimme aina myös niitä uusijoita. Tradition pitää toistua, ei pelkästään ammattisotilaiden, vaan myös näiden siviiliveteraanien kautta.
– Tiedän toki, että on tullut myös sellaisia uusijoita, joilta on vähän irronnut ote kotimaassa. Heistä on tullut tietynlaisia ammattilaisia. Sitäkin on mietittävä, mitä heidän kanssaan tehdään, presidentti sanoo.
 
Henkinen kuntoutus on tärkeää hoitaa

Presidentti Halonen vastaa kysymykseen myös siitä, pitäisikö rauhanturvaajaveteraanit rinnastaa vastaisuudessa sotiemme veteraaneihin, mitä esimerkiksi kuntoutusmahdollisuuksiin tulee. Hänen mukaansa rauhanturvaajan työ on rinnastettavissa muihin vaarallisiin ammatteihin Suomessa.
– Minusta on tärkeintä, että Rauhanturvaajaliitto on itse alkanut kiinnittää huomiota yhdessä puolustusvoimain kanssa huomiota henkiseen kuntoutukseen operaation jälkeen. Yksilöön ja perheeseen kohdistuvan tuen ohella on huomioitava myös vaikutukset niin työelämään kuin työuran kehitykseenkin.
– Mitä tulee sotiin ja sotaveteraaneihin, niin mielestäni se oli poikkeuksellinen tilanne ja toivottavasti se ei toistu. Silloin oli kyse kansakunnan säilymisestä itsenäisenä, siinä mielessä tämä oli kunniavelka, jota nyt on maksettu eri tavoin ja osittain vähän myöhään, presidentti painottaa.
 
Lue lisää...

PDF Tulosta Sähköposti
 
Falling Plates liiton tärkein tapahtuma

Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja Heikki Holma avasi vuosittaiset Falling plates -ammunnat Säkylän Huovinrinteellä sanoilla, jotka lämmittivät elokuisessa tihkusateessa kärvistelleitä osanottajia ja järjestäjiä, yhteensä pitkälti yli kahtasataa ihmistä.
Lue lisää...
– Falling plates on ehdottomasti liitomme tärkein vuosittain järjestettävä tapahtuma. Missään muualla ei ole näin paljon väkeä samaan aikaan, eikä missään muualla koeta yhtä rehtiä ja hienoa kilpailua, puheenjohtaja tiivisti.
– Tämä kilpailu on myös oivallinen osoitus yhteistyön voimasta ja toimivuudesta. Me emme pystyisi järjestämään näin mittavaa tapahtumaa yksin ilman puolustusvoimilta eli tässä tapauksessa Porin Prikaatilta ja Maanpuolustuskoulutuksesta saamaamme tukea, Holma jatkoi.

Heikki Holma muistutti, että tänä vuonna yhteistyö korostui myös paikallistasolla, sillä järjestelyt oli jaettu kolmelle yhdistykselle eli Satakunnan ja Varsinais-Suomen Sinibareteille sekä Rauman seudun Rauhanturvaajille. Sama kolmikko vastaa samassa paikassa järjestelyistä myös vuonna 2010.

– Yhdistysten aktiivit tekevät viikonvaihteen aikana ison työn, mutta liiton puheenjohtaja on siinä täydellisen oikeassa, että ilman Porin Prikaatin ja MPK:n tukea tästä ei tulisi yhtään mitään, kilpailunjohtaja Stig Röberg tiivisti.
– Järjestelyt menivät kaikin puolin ongelmitta ja kolmen yhdistyksen yhteistyö toimi aukottomasti. Rauhanturvaajat ovat tottuneet toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja minusta yhdistysten pitäisi lyödä voimansa useamminkin yhteen vastaavien isojen tapahtumien järjestelyissä, mietti Röberg.

UNDOF-mestari piti näkemästään


MPK:n Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja, itsekin kolmen mission rauhanturvaaja, Mauri Ikonen seurasi kilpailun etenemistä suurella mielenkiinnolla monestakin syystä.
– Voitin itse UNDOF:in falling plates -mestaruuden Golanilla vuonna 1988 eli kilpailumuoto on tuttu. Voitte uskoa, että finaalien seuraaminen sävähdytti siinä mielessä erityisen paljon. Tämä on laji, missä ratkaisut tapahtumat lopulta pään sisällä, Ikonen sanoi.
– MPK:n kannalta on erinomaisen hieno asia saada olla mukana tällaisessa mittavassa tapahtumassa. Kilpailu toimii tärkeänä koulutustilaisuutena sekä ampujille että kilpailuorganisaatiolle. Paitsi kilpailusta, on kysymys myös ampumakouluttaja- ja johtamiskurssista, muistutti Ikonen.
Mauri Ikosen mukaan entisissä rauhanturvaajissa on runsaasti potentiaalia myös siviilipuolen turvallisuustehtäviin kotimaassa. Monilla alan kursseilla onkin ollut runsaasti maailmalta kokemusta hankkineita henkilöitä.
– Minusta tämän tyyppistä kolmannen sektorin voimaa pitäisi käyttää kotimaassa huomattavasti nykyistä enemmän hyväksi, hän ehdotti.

Leviäminen vaatii mielipidemuokkausta


Rauhanturvaajaliiton varapuheenjohtaja Esko Hakulinen osallistui itsekin menestyksekkäästi Säkylän kilpailuihin. Hakulisen mukaan falling plates sopisi kilpailumuotona erinomaisesti myös varusmiesten samoin kuin maanpuolustusjärjestöjen ja esimerkiksi maakuntajoukkojen sekä muiden reserviläisten koulutuskäyttöön. Kouluammunta on kuitenkin niin syvälle juurtunut, että falling platesin läpilyönti vaatisi monella tasolla varsin mittavaa mielipidemuokkausta.
– Falling plates on valmis ja helposti järjestettävä taisteluammunnan simulaattori. Ampuma-asemaan meno on nopea, mutta se nostaa sykkeen riittävän ylös varsinaista tulenavausta eli torjunta-ammuntaa varten. Myös osuma-alue on riittävän pieni simuloidakseen todellista tilannetta, Hakulinen tiivisti.
– Mikä tärkeintä tämän tyyppinen ammunta pystytään järjestämään turvallisesti suhteellisen pienellä koulutuksella, hän jatkoi.
Kokemuksesta Esko Hakulinen sanoi, että falling plates -kisassa ei pärjää pelkällä nopeudella, vaan ampujan on oltava myös tarkka.
– Hätäilyyn ei ole varaa, hän myönsi, kokemuksesta.
Alun perin falling plates rantautui Suomeen Kyprokselta.
Lue lisää...

PDF Tulosta Sähköposti
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 2
Laakkonen
sotaveteraanit_468x60