|
Palveluksessa olevien rauhanturvaajien läheisten tiedotus- ja keskustelutilaisuudessa jaettu tieto vähensi osaltaan pelkoja marraskuussa Tampereella. Omaisten suurimpina huolina esiin nousivat rauhanturvaajan turvallisuus, mediassa esillä olevat vakuutusasiat, pienten lasten reaktiot ja mahdollinen kotiinpaluustressi. Näitä asioita avattiin päivän aikana oikein urakalla.
Läheisten päivät kuuluvat jo Porin Prikaatin ja Rauhanturvaajaliiton rutiineihin. Porin Prikaati on järjestänyt tilaisuuksia vuodesta 2009 lähtien syksyisin ja keväisin.
Päivän agenda on vakiintunut omaan muotoonsa: alustuksia rauhanturvaajan arjesta, operatiivisesta tilanteesta, psykososiaalista tukijärjestelmästä sekä puheenvuoroja puolisoiden ja vanhempien omista kokemuksista.
Erittäin tärkeä osa päivää on Rauhanturvaajaliiton Veteraani- ja vertaistuen esittely, jonka Tampereella veti totutusti liiton VETU-koulutuspäällikkö Hannu Piispanen. Liiton hattu päässään oli ainakin puolittain myös monen operaation konkarilla, Porin Prikaatissa aliupseerina palvelevalla Jaakko Vainíonpäällä, joka kokemusasiantuntijana valotti yleisölle rauhanturvaajan perheen arkea.
Majuri Kari Toivonen Porin Prikaatista on ollut mukana läheisten päivässä jokaisella kerralla.
- Tietopaketin lisäksi toisten samassa tilanteessa olevien puheenvuorojen kuuleminen ja sitä kautta tunnetilojen jakaminen helpottaa pelkoja tehokkaasti. Samalla tulemme tutuiksi ja kynnys ottaa yhteyttä jatkossa madaltuu, Toivonen listaa tilaisuuden keskeisiä hyötyjä.
Porin Prikaatin sosiaalikuraattori Sanna-Kaisa Lehto-Mäkelä on saanut tilaisuudesta rohkaisevaa palautetta.
- Omaisten puheenvuorot ja erityisesti Afganistanista juuri kotiutuneen rauhanturvaajan kertomus lähdöstä kotiutumiseen havainnollistivat asioita hyvin, Lehto-Mäkelä ynnää.
Läheiset yhteen myös kotiutumisen jälkeen
Läheisten päivä on ottamassa seuraavan kehitysaskeleen jo ensi keväänä. Läheiset kutsutaan uudelleen kokoon kaksi kuukautta rauhanturvaajan kotiutumisesta.
- Toteutamme tilaisuuden kokeilumielessä jo ensi keväänä. Saamme läheisiltä arvokasta tietoa, mitä rauhanturvaajan kotiutuminen on tuonut arkeen. Näitä kokemuksia voimme hyödyntää rauhanturvaajille ja läheisille ennen palvelusta järjestävissä tilaisuuksissa, Kari Toivonen suunnittelee.

|